vapaa viikonloppu ja kipuileva lapa.

Mulla on ollut viikonloppuvapaa. Pitkästä aikaa kaksi päivää putkeen ihan vaan lonkanvetoa. Viime viikonloppu meni patikassa (kokeile #lifepatikka2015 niin tiedät mistä laiffilaiset puhuu koko vuoden) Helsingissä ja nyt oli vuorossa miehellä, joka meillä asuu, Optimal Performancella koulutusviikonloppu.

Siellä oli vaikka ketä tuttuja. En tajua miksi se pt-homma mua aina kummittelee. Nyt taas kun sain pätkiä infoa niin hirveä kuumotus. Vaikken mä edes olisi välttämättä kauhean hyvä kokopäiväammatti-PT. Silti mä imen kokoajan tietoa joka puolelta myös siitä hommasta.
Ja kun mä kuitenkin tosi paljon diggaan mun nykyistä duunii.

Just tossa mietin yks päivä että harvemmin sitä on semmoinen olo töihin mennessä että suoraan sanottuna vituttas. Siis sillai syvällä rintaäänellä. Tottakai kaikilla on niitä päiviä, kun ei jaksa ja väsyttää ja edessä on joku tosi tylsä pakollinen papaerihomma. Mut et maanantai ei ahista mua. Mulla ei varmaan koko vuoden aikana ole ollut oloa että vmp. Ja se on oikeasti tosi hienoa. Että on oikeasti semmoinen olo että tässä on hyvä.
Että mä tykkään mun työstä. Että oikeasti on semmoinen olo että aamuisin on kiva lähtee töihin. Paljon vaikuttaa toki myös esimiestyöskentely. Mulla on tosi hyvä esimies, joka antaa sopivasti siimaa ja vapautta mutta on kuitenkin tyyppi jolle voin soittaa kun hommat ei luista. :D

Mulla on duunissa tosi paljon hyviä juttuja. Esimerkiksi se oppi. Kokoajan oppii uusia asioita ja törmää juttuihin joihin ei ilman tota työtä olis ehkä koskaan törmänny. Tutustun mieelenkiintoisiin ihmisiin ja näin henkilökohtaiseen elämään niin mä uskon vahvasti että mun seesteisyys treenirintamalla on myös sen ansiota, että mä olen sen voimalan lisäksi myös työssäni oppinut juttuja ja kasvanut myös sitä kautta ihmisenä.

Mulla on myös ihania työkavereita. Ei vaan siinä omassa myymälässä vaan kauppakeskuksessa. Kuulostaa karseelta halipusuttelulta, mutta munsta on tosi mageeta että ne samat naamat on päivästä toiseen siellä. Et jutellaan kuulumisia ja lainataan kahvimaitoa.
Siitä tulee tavallaan semmoinen yhteisöllisyys-fiilis. Se että hei, mä kuulun johonkin. Ja onhan meillä talollakin upeita tyyppejä töissä. <3 Mulle tuli muuten kerran yks asiakas ostamaan yhtä tuotetta, jota olin kehunu instassa. Sanoi että kehu jatkossakin siellä kun hän seuraa. Nauratti. Mutta hyvällä tavalla. Asiakkaat on myyntityössä tosi tärkeitä. Munsta on ihanaa kun yksikin pariskunta tulee sisään ja aina ne kysyy että mitä mulle kuuluu ja oonko ollu terveenä. Mitä mun lapsille kuuluu. Ja ihmiset on jotenkin niin otettuja kun muistan mitä ne käy ostamassa. :) Asiakkaat on iso osa mun työtä, mun päiviä. Ei vain myynnillisesti vaan muutenkin. Mä opin heiltäkin joka päivä. en ala nyt eritelemään mutta arvatkaa miten siistiä on kun yksikin sairaanhoitaja ohi kävellessään piipahtaa kertomaan niveltensä kuulumisia. Miten hyvin joku on niihin tehonnut. Munsta on ihanaa että ihmiset kokee sen tärkeäksi, että mä tiedän. Että ne tulee mieluummin meille ostoksille kuin tilaa "halval netist." Että sillä asiakaspalvelulla ja ihmisten välisellä kohtaamisella on oikeasti merkitys. Mulla on yks viittä vaille valmis ekonomi kans duunissa siinä likellä. Sen kanssa jutellaan monesti työjuttuja. Yleensä me jutellaan vaan niitä. Työjuttuja. Ja se kertoi miten kaipais semmoseen duuniin missei tarttis olla kenenkää kans tekemisissä. Näin karrikoidusti. Oon mä niinä päivinä, kun kaikki o mun vikaa ja mä olen oikea kakkasanko, miettiny että olis ihanaa olla jossain kopissa töissä. Mut en mä oikeesti kestäis sitä etten sais olla ihmisten kansa tekemisissä. Mut hei, siis tänhän pitäs olla reeniblogi ja tässä mä läpisen jostain sielunrauhasta!!! Joten niitä reenijuttuja. Mä tossa puotoista vkoa sitten kipeytin mun lavan seudulta jotain tosi kipeästi. Tuntuu muutenkin siltä että oon kokoajan vaan enemmän ja enemmän vajavainen rampa. Kokoajan joku paikka kipeytyy. Nyt siis lavan alue. Treeni oli semmoine raivoreeni, työntöä, et- ja takakyykkyjä ja pystyjä tangolla. kaikki mojovasti just sinne ja jossain vaiheessa tajusin että mua vähän sattuu. No kaikki me tiedetään että raivoreeniä ei pysäytä mikää joten sillä mentiin millä oltiin menossa. pe-la-su oli lepoa ja maanantaina yritin vetää maasta siinä onnistumatta. Tai no, vedin mutta keveästi vaan jollain 70 kilolla ja oli kyllä aika ikävää. Ei itse liikkeen aikana mutta lopettaessa. Eikä homma ole oikein edennyt. Se kipuili eilenkin kun imuroin ja luutusin, joten ehkä se tarkoittaa sitä että miehen, joka meillä asuu, olisi ihan pakko alkaa siivoomaan täällä. :D :D Huomenna olis tarkoitus taas kokeilla jotain jumppaa. Tällä vkolla oli kolme reeniä, ja perjantain reeni oli kyykkäämisen osalta ihan ok, mut kaikki muu meniki poskelleen. ei toi lavan alue vaan toimi. Pitäs ehkä käyhdä jollain niksauttajalla kysymässä. Kun se vaikuttaa kaikkeen tekemiseen. Ai niin, ostin uudet rillit. edelliset on viis vuotta vanhat.

Eik oo ihan sairaan mageet?


Mulla on ollu viime postauksen jälkeen hirvee palo taas kirjoittaa tätä. Mutta sit taas mä mietin että mitä ihmettä mä kirjoitan. Kun mua ei huvita kirjoittaa mun koko elämästä, mun treenitkään ei oo semmosia että niistä mitään kerrottavaa irtois ja sit mä oon kauheen huono angstaan. Ja ku emmä ees sisusta. Eilen menin kodin anttilaan poikien kanssa vakaana aikomuksena ostaa joku juttu jota suunnittelin kotona, mutta kun pääsin sinne, en muistanu yhtään, mitä se oli. :D hypistelin kaikkee nättii ja olin että ompa kyllä mutta mihin mä tän laitan. :D Mikä funktio tällä tavaralla on.
En keksiny.

Mut hei mä lopetan nyt. Yritän alkaa muotoilee tän blogin ulkonäköä. en ehkä osaa. :D