Kuvan tarkoitus? en tiedä onko siinä tarkoitus nostaa itseä ylemmäs kuin joku, joka jakaa omia kuviaan paljon. En vain ymmärrä, miksi.
Ihmisten sosiaalisen median käyttötavat ovat tosi erilaisia, ja omaa uutisvirtaansakin voi tosi hienosti rajata, että mitä siellä näkyy ja mitä ei.
Jos itse ei halua jakaa omia kuviaan, se on ok. Ja jos haluaa, sekin on.
En ymmärrä, miksi se, että on somessa aktiivinen, on jotenkin ärsyttävää? eikö sosiaalisen median tarkoitus ole vähän niinkuin just se?
Itse jaan kuviani tosi auliisti ja aktiivisesti. Olen aina tehnyt sitä. En ole parikymppinen enkä koe omaavani persoonallisuushäiriötäkään. Miksi siis teen sitä?
En kaipaa mitään peukku ylös, tykätkää hei musta, sanokaa et on kaunis. En kaipaa "vau mitkä musselit!"- tyyppisiä kommentointejakaan. Kuvat ovat tapani käyttää sosiaalista mediaa. Kertoa, missä olin ja mitä tein. Jotkut kertovat monin hienoin sanakääntein miten ja missä ja kenen kanssa. Minä laitan kuvan räps ja se kertoo oleelliset. Kenen kanssa olin, mitä tein ja mitä söin. Letitin lapsen tukkaa, ne leikki autoilla, olin salilla, yksin tai kaksin, oli lunta ja sit oli uudet rillit.
Se, ettei joku jaa kuviaan internetissä, ei ole minulle automaattisesti ajatus että joo toi ei tykkää itsestään, se häpee itseensä. Se on vain hänen tapansa käyttää sosiaalista mediaa. Eräältä ystävältäni kysyttiin joskus, leikillään toki mutta näillä sanoilla:" miks sä et jaa kuvia sun lapsista? häpeetkö niitä?"
siis mitä? Hän on ottanut selkeän toimintamallin, ettei jaa lastensa kasvokuvia missään. Edes tarkoin rajatulla facebook-seinällään.
Se on hänen valintansa ihmisenä, eikä sisällä välttämättä mitään sen syvempää ajatusta lapsistaan, jotka muuten ovat todella kauniita.
Miksi toisten erilainen somekäytös ärsyttää? Ihmisiä ärsyttää toistensa erilaiset tavat ihan oikeassakin elämässä, mutta niihin ei törmää niin rajusti kuin somessa, joka on kaikkialla kaiken aikaa. Toisen itsensä alituinen kuvaaminen voi vaikuttaa toisesta ajattelemattomalta huomionhakuisuudelta, vaikka siinä saattaa olla jakajalla ihan selkeät säännöt, mitä jakaa ja miten, vaikka näyttäisi sinun silmiisi että se vaan nyt jakaa kaiken itsestään.
Harva jakaa oikeesti kaikkea. Ei, vaikka se sinusta näyttäisikin siltä.
Olen myös itse täystin turtunut uutisvirrassani pyöriviin belfieihin ja joskus oikein havahdun että niin, toi tyyppi on oikeesti hanuri paljaana tossa.
Miten se stringit päällä otettu treenattu pylly- kuva sitten eroaa vaikka aikuisviihteestä? Ei välttämättä mitenkään, ja sitten taas vaikka miten. Se riippuu omasta asenteesta ja millä silmällä kuvaa katsoo. Ja tottakai kyllä siitäkin, missä se kuva jaetaan.
Siistit aikuisviihdelehdet ja treenilehdet ovat tosi paljon samanlaisia kuvitukseltaan. Molemmissa on vähäpukeisia ihmisiä ihot kiiltävänä. Jopa se sama tyyppi saattaisi olla kahden eri lehden kannessa.
Jos törmään uutisvirrassani naiskuvaan jossa vartalo on kiertynyt siten että pylly on edessä ja vyötärö näyttää mahdollisimman kapealta, kiinnittyy huomioni juuri siihen pyllyyn. Mutta en katso sitä kuin kankkua halvassa eroottisessa tv-elokuvassa, vaan näen sen, mitä sen eteen on tehty. Vertaan pakaroiden tilaa takareisiin(jotka usein laahaavat perässä) ja mahdollisiin etureiden (etenkin vastus lateralisin ja medialisin sekä rectus femoriksen erottuvuuteen) pullotuksiin.
Ystäväni joskus kysyi että miltä tuntuu kun puoliso treenauttaa kauniita naisia, seisoo niiden takana kun ne kyykkää ja kuvaa niitä ja kehuu miten pylly on pyöristynyt ja selkä leventynyt.
En ihan oikeasti ole ajatellut koko asiaa. Se on jotenkin niin iskostunut päähän se valmentamisen olemus, että en ole kyllä edes miettinyt mitä hän itse ajattelee. Uskoisin että jos paljon ajatus herpaantuisi itse tekemisestä, valmennusjälki olisi huonoa. En myöskään usko että gyne kauheasti kelailee duuniaan että jes, maailman paras työ ikinä.
Ihmiskeho on pääsääntöisesti samanlainen kaikilla vaatteiden alla. olemme eri kokoisia ja mallisia, mutta ne pääpointit on samat. Lihakset on samat, luut, kaikilla on nenä ja sormia kymmenen ja kantapäät ja napa. Sit ne raamit on vaan erilaisia ja eri kokoisia.
Mut pointti on varmaan selvä.
Kyllä mä uskon että mun mies kiinnittää huomiota niihin, joita se ei treenaa. Koska, kattoohan kaikki kaikkia. tietysti.
Mutta palataan vielä niihin selfieihin. Mikä niissä niin hirveästi ärsyttää? Onko ihminen automaattisesti jotenkin tyhmä, kun se jakaa kuvan itsestään? Ja jos niin miksi se on tyhmä, ajattelematon hölmö, joka kalastelee vaan tykkäyksiä.
Tottakai niitäkin on, ihan samalla lailla kuin on niitä, jotka oikeasti kuvittelee että lihas kasvaa SYÖMÄLLÄ PALJON.
Mutta oikeasti, mitä kukaan tekee jollain "kaksi tykkää"-osiosta jossain sosiaalisessa mediassa?
Mä en esimerkiksi jaksa puhua puhelimessa ihmisten kanssa. Se on kauhean raskasta. Ihan siksi, että saan tehdä lapsiperheen arjessa sitä oikeasti joskus 10 aikaan illalla. En jaksa. Silloin mä oon hiljaa. :D
Mut sit mä esimerkiksi lähettelen mun ystävän kans kuvia watsapissa. Siis vaikka tämmösiä:
Ja se vastaa jotakin samantyyppistä turhaa. Mut se kertoo siitä bondista. Että täällä ollaan, oot mielessä vaikka en mitään sanokaan.
Ja _se_ on munsta hienoa nykyteknologiassa. Tottakai me tiedetään olevamme hyvin ystäviemme mielissä vaikkei ne sitä kerro. Mutta on makia voida kertoa se ohimennen. Samalla tavalla kun kaikissa parisuhdejutuissa kehotetaan ohimennessään sipaisemaan kumppania pyllystä, kun kiireisessä arjessa kävellään ohi.
Eiks oo mageeta?!
Tai se, että kaveri tekee tiukkaa kyykkysarjaa, niin toinen ottaa siitä videota? että voi elää sen mahtavan hetken uudelleen, kun hyppäsi ekaa kertaa elämässään 90 senttiä tai yli? Että voi videolta sitten katsoa että mikä meni pieleen ja mitä pitää kehittää, missä onnistui? oliko selkä mutkalla, sukelsiko hanuri, oliko tarpeeksi pystyssä ja kuinka syvään kyykkäsi? Ja sit sen videon voi jakaa somessa että onnistuin, jee!
Miksi kameraa pitää nykyään jotenkin hävetä, kun ennen se oli juhlan paikka, kun kuvaa otettiin?
Kuvaaminen on aina ollut muistojen taltioimista, tapa napata hetki kiinni.
Kuvataan lasten varpaita, sormia, syntymää, juhlapäiviä, puetaan lapsi poroksi ja napataan kuva. Nauretaan sen tyttöystävälle sitä kun ne on viistoista ja poikaa hävettää. Mut silti, se muisto on myös kuvana. Eikö se ole hyvä asia?
No, tästä kaikki on varmaan samaa mieltä. Mut se JULKAISEMINEN. onko niinku pakko jakaa kaikki?
No ei tietenkään, mut miks ei? Jos pirjoriitta fitnessbabe tykkää jakaa kehityskuviaan, niin varmaan ne, jotka pirjoriitan oikeasti tuntee, tajuavat, ettei kuvilla ole tarkoitus hakea huomiota vaan kuntokuva/treenikuva/ruoka-annos/ what ever on vaan yksi tapa kertoa, että hellurei, pirjoriitta teki tätä. Se, että kuva on otettu vaikka sivuttain salilla sarjojen välissä, johtuu just siitä, että fitnessbabe pirjoriitta ei voi ottaa sukankutomiskuvaa koska ei tee sitä.
Ei kenenkään karhu-villasukat herätä niin paljon närää? tai värityskirjat? siis AIKUISTEN VÄRITYSKIRJAT? Tai lomakuvat. Varpaat ja taustalla sininen vesi uima-altaassa ja aurinkolasit, ehkä joku drinkkikin näkyy kuvassa. Tai kissat, koirat, vauvat, piirustukset, huonekalut, sisustus...
Ei siinä mitään pahaa ole, mut siis se PÄRSTÄ, älä nyt sitä jaa herranjestas, kun heti saat leiman otsaan että oot tyhmä, keskenkasvuinen ja narsistinen.
Vaikka hei, se on vaan kuva. Selfie.
Juoksu muuten ei oo narsistinen laji.
Sali on.
Tiijä sitte miksi. Ehkä kun niiden tavoitteet on erilaiset. vaikkei edes oo. Salilla voi tehdä muutakin, ku muokkkaa kehoa.
Itse olen siitä hyvä esimerkki. Mä en muokkaa tällä hetkellä mun kehoa vaan asioita, joita sillä voi tuottaa. Tehdä. Saavuttaa.
Ja kyllä, otan siitä kuvia.
Eik oo kivaa, että toinen haluaa jakaa kanssasi mukavan muiston, mukavasta asiasta? Jutusta, josta tykkäs? Jossa oli itse mukana?
Tiättekö, tosi monissa perekuvissa on niin, että äitit puuttuu. tai isät. Enkä tarkoita nyt joulupukin läsnäoloa vaan muuten. Joku oli aina kameran takana räppäämässä kuvaa.
Kyl mä tykkään et mulla on 80 vuotiaana kuvia, joissa mä oon lasten kans, vaikka ne olis vähän yläviistosta ja vinoon otettuja että koko joukkue mahtuu kuvaan. Ottaen huomioon että 11 vuotisen äitiurani aikana olen viettänyt vuosia kotona lapsien kanssa yhteensä noin kuusi- seitsemän vuotta, on niihin mahtunu tpaljon hetkiä, joita ei ole voinut kukaan muu ikuistaa kuin minä itse. Kääntämällä kameran puhelimesta ja räpsäisemällä sellaisen, jossa en itse ole parhaimmillani mutta jota voin hymyssä suin muistella myöhemmin. että ai vitsi tuokin oli kiva reissu. Päivä. Hetki. Juttu.
Jos vaikka mun kuvien jakaminen ei nappaa, voi sieltä klikkaa että älä näytä. Problem solved.
Mutta mitäpä jos katsoisit kuvaa uusin silmin että kappas, ompa Annalla ollukin kivaa.
Mukavaa että halusi jakaa tän minunkin kanssani.
Hyvä kirjoitus!!
VastaaPoista