ensitavoite

ensitavoite

torstai 16. huhtikuuta 2015

treenikuulumisia

Eilen illalla valittelin etten laita mitään kuvia. Nyt mä ajattelin, koska taapero nukkuu ja mä en jaksa flunssassani siivota, että avaan tämän laitteen ja tuuttaan ilmoille vähän keveämpää settiä kuin eilen.


Mä oon siis alkanu juosta. Tai no, olin viime viikon maanantaina salilla ja hyppäsin matolle. 10minuutin kuluttua alkoi juoksu ja yllättäen jaksoin siinä posottaa.

No joo, 20minuuttia mut silti. Siitä se sitten lähti. Viime viikolla Treenaamisen osalta mentiin vähän eri tyylillä, nimittäin ma se juoksu ja treeniä, tiistaina köpöttelin sitte kauppakeskuksessa, missä oon töissä, TopSportiin ja ostin sieltä mittarin.
Polar M400 ja näppärä pelihän tämä on! Keskiviikkona kävin aamulenkillä sitä testaamassa
nii ja töissä lounaalla. XD

Torstaina piipahdin aamulla salilla, mutta vähän köpösti menee tuo kuuden aikaan reenaaminen, ei ihan sovi mulle NIIN aikainen aamu. Kuvia sitten räpsin, kun en oikeen muuta saanu aikaseksi. XD

Perjantaina mulla oli taas juoksua vuorossa aamulla ennen töitä. Lenkkihän on lyhyt, mutta mitä muuta se voi olla kun en ole koskaan juossut oikeasti.

Flunssa jo tuossa vaiheessa nikotteli taustalla ja antoi viitteitä että taas sitä mennään, tutusti flunssaa kohti kun vähän käy juoksemassa. Viikonlopun sain vielä olla suht rauhassa mutta tämän viikon tiistaina olinkin sitten jo pahana, ja sama jatkuu.
Viikonloppuna oli tyttären synttärit ja mies kahvakuulakoulussa, käytiin taapertamassa vaunuhommissa nuorimmaisen kanssa auringonpaisteessa ja sen semmosta.
Sunnuntaina kävin esikoisen kanssa juhlahumun jälkeen juoksemassa portaita, intervalleja, kävelyä ja hippaa. ihan hyvä setti siitäkin tuli vai mitä?
Niinkuin sanoin, nyt treenataan elämäntilanteen ehdoilla, ja näinkin sitä liikuntaa tulee. ei ehkä niin tavoitteellista ja tuloksekasta, mutta koska en voi sille asialle just nyt mitään, niin teen sen näin. Ja sainpahan esikoisen kanssa harvinaista kahdenkeskistä laatuaikaa. :)

Maanantaina höntsäsin pihalla lasten kanssa. Kahvakuulaa ja pumppitankoa hyödyksi käyttäen. kotitreenikin voi olla ihan tehokasta, vai mitä?
mies joka meillä asuu tuli töistä ja alko räpsii kuvia, siksi mulla on tätä materiaa tässä näin paljon.
Ilman mittaria olisin ollut sitä mieltä, että ihan turhaa heilumista. Kyllä se auttoi ymmärtämään että pihallakin voi tehdä hyödyllisiä asioita.

Ja lopulta kävin sitte juoksemassa. <3 ihan mielettömän hassua, että siitä on viikossa tullu mulle joku _juttu_ vaikka salitreeniä rakstan aina ja ikuisesti. Juoksu oli maanantaina selvästi kevyempää alusta alkaen, eikä tossu painanut ollenkaan niin paljon kuin olisi voinut kuvitella. sain lisää matkaan ja aikaan, vaikka mikää huippu en olekaan, niin se 10km lenkki sieltä lähestyy, kuukausi aikaa, eiköhän se mene ihan hyvin. :)

Nyt ollaan menty sitten maanantain jälkeen tämä vko ihan puolivaloilla. Oon ihan koomassa ja tekis mieli vaan nukkua ja maata, töissä korvat lukossa ja nokka vuotaa eikä jaksa olla, seisomatyö on tosi hyvä tässä tilassa. :D

Ei kait tässä sitte muuta, koitan hetkeksi köllähtää kun toi bebe nukkuu.
loppukevennys pakko heittää.
"kato, ihanku näkyis vatsalihasten rajat!"
"joo, no ei. "

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

hyvä valmentaja ja miksi mulla on hirveä flunssa

Olen flunssassa. Se jos mikä on ärsyttävää. Tämä sairastelu liittyy uusimpaan aluevaltaukseeni juoksuun, josta tuonnempana, koska minulla on aihe, jota haluan käsitellä.

Olen personal trainer. Tällä hetkellä en harjoita sitä täysipäiväisesti, vaikka mieli tekisi. Se kuumottaa kokoajan enemmän ja enemmän, mutta on jäissä, koska kuukausipalkka.

Valmistuin unelma-ammattiini. Ammattiin, josta olin haaveillut jo lähemmäs kymmenen vuotta. Olen kertonut jo aiemmin olevani ns myöhäisherännäinen sen suhteen, että liikunta tuli elämääni vasta aikuisiällä, vasta saatuani toisen lapseni. Olen lukenut, tutkinut, kokeillut itse. Kuunnellut viisaampiani, kokeneempia. Treenaillut eri saleilla, lukenut eri ammattilaisten kirjoittamia opuksia. Se, että on itse kova reenaaja, ei tarkoita että on hyvä valmentaja. Minä halusin olla myös hyvä valmentaja, en vain hyvä reenaaja. Halusin auttaa muita.

Koulutukseni lopussa piti miettiä, kenelle palveluitani tarjoan ja mikä on kohderyhmäni. Se on ollut kirkkaana mielessä kokoajan, johtuen siitä, että se tuntuu omimmalta ryhmältä. Käytän tästä ihmisryhmästä sanaa tavallinen, koska se kuvaa kaikkein parhaiten sitä, mitä tästä kohderyhmästä ajattelen.

Hyvä valmentaja opiskelee paperin saannin jälkeenkin. Pelkkä paperi ei takaa, että tulee olemaan aina hyvä. Pelkkä paperi ei takaa, että on hyvä sen paperin saannin yhteydessäkään. Se tarkoittaa vain, että on tarpeeksi pätevä. Muodollisesti.
Valmentaminen on paljon muutakin kuin sitä, että leuhottaa _omilla_ saavutuksillaan. Miten itse on pelannut lätkää, laihduttanut, ollut kisalavalla, gluteenittomalla tai kirjoittanut artikkelin alan julkaisuun, joskus.

Hyvä valmentaja opiskelee kokoajan. Oppii, tutkii, saavuttaa, pätevöityy. On avoin uudelle, ei tuomitse, vaan on kriittinen uutta tietoa kohtaan, ei kumarra yhteen suuntaan, koska silloin pyllistää toisaalle.

Hyvä valmentaja osaa lukea asiakasta. Hyvä valmentaja omaa sosiaalisesti niin vahvat taidot, että pysyy koossa silloinkin, kun asiakas sanoo silmät kirkkaina syövänsä ohjeiden mukaan, liikkuvansa kuten on sanottu ja mitään ei tapahdu. Hyvä valmentaja tietää olevansa hyvä, mutta ei koskaan liian hyvä, tai valmis.


Olen seurannut tässä valmistumiseni jälkeen ja ennenkin ihmisiä, jotka kokevat olevansa päteviä. Niin päteviä, että ei tarvitse enää oppia.

Ihmisen pitää haluta oppia kokoajan lisää, ja olla valmis vastaanottamaan tietoa, ihan kokoajan, elämän loppuun saakka. Ei kukaan ole koskaan valmis.


Minä opiskelin ison talon koulussa. Se, miksi valitsin kyseisen opinahjon, oli aika selvää. Se oli oululainen, iso ja luottamusta herättävä. Olin saanut kehuja kouluttajista ja opetustavoista.

Koulu antoi paljon, opinkin, ja lisää olisin voinut oppia.

Se, mitä sain koulutukseni aikana, oli vain yksi osa. Kävin keskustelua taannoin ihmisen kanssa, joka ihmetteli, miten peeteet voi tehdä sillä ravintokoulutuksella, minkä tuolta saavat, mitään ravintovalmennusta. Hän koki sen siis täysin riittämättömäksi. Tokikaan hän ei tiedä, miten muuten ravinto otetaan käsittelyyn koulun muilla jaksoilla, hän oli paikalla vain yhdellä.
Mysökään koulun antamat eväät eivät voi olla ainoa materiaali, mitä käytetään, missään ammatissa. Omaa osaamistaan on pakko kokoajan lisätä, jos haluaa olla hyvä valmentaja.
On hullua, jos pt ei kouluta itseään koulun jälkeen. Kouluttautumista ja tiedon keruuta voi tehdä monilla eri tavoilla. Voi kurssittautua, lukea, kysellä, keskustella. Tapoja on monia. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei tiedonjano ja halu oppia lopu.
Ja ettei yksi näkökanta ole koko totuus.
ei ole salaisuus, että käymäni koulun ravintoajatus ja filosofia ovat määrätynlaisia. Sellaisia, joista montaakaan en omassa elämässäni allekirjoita. ja se on ihan ok. Tämän lisäksi minullakin on paljon tietoa ravinnosta, jota en ole saanut koulutuksessani. Siis en saanut ravintoakaan siellä, tietenkään. :D mutta tarkoitan nyt tietoa ja oppia.
Se, etten välttämättä allekirjoita kaikkia saamiani oppeja, ei tarkoita että ne olisivat vääriä.
Tässä on juuri se ydinajatus hyvinvointi-liikunta ja ravitsemusalalla; olla avoin.


On ihmisiä, jotka kokevat ettei ravintolisistä ole mitään hyötyä. Silti myyn niitä päivittäin, ja täysin perustellusti. Se, kuka mitäkin perustelee ja mihin periaatteensa ja ajatuksensa nojaavat, on aina tapauskohtaista.
Tämä blogiteksti tuo oikeastaan hyvin omatkin ajatukseni julki asian tiimoilta. Kannattaa lukea. Muitakin hänen kirjoituksiaan, mikäli aikaa on.

Itse opin koulussa erilaisia tappoja treenata, myönnän nimittäin olevani aika mustavalkoinen ja "old-school."
Sain myös juoksukipinän.
En edelleenkään suostuisi valmentamaan juoksijaa, mutta tiedän monia, joille voisin tällaisen asiakkaan lähettää. Valitettavasti tiedän myös personal trainereita, joille en lähettäisi välttämättä ketään.
Olen käynyt myös Pumppitunnilla. Sekään ei ollut lajini, mutta kokeilin sitäkin, ja voin lähteä kokeilemaan jotain muutakin uutta.
Avoimuutta opin koulussa roppakaupalla.

Olen oppinut myös itsestäni, ihmisenä. Olen oppinut pois mustavalkoajattelutavasta. Sen kertoo jo se, että juoksen tässä lihaksiani juuri parhaillaan pois. XD

Olen myös kauan kauan kauan ollut huono tekemään kokonaisvaltaisia treenipäiviä, koska treenasin niin kauan useampijakoisella ohjelmalla. Opin taas se, miten väsytetään lihas yhdellä tai kahdella liikkeellä.

Ihminen tekee päätöksensä aina sen hetkisillä tiedoillaan, ja on tietysti todella varma mielipiteestään, koska nojaa sen johonkin tiettyyn lähteeseen.


Tällä hetkellä treenaan miten milloinkin, pääsääntöisesti noin 3 krt viikossa salilla. nyt olen viikon myös lämmitellyt 8 vuotta vanhoja asicsiani, sillä 16.5 olisi tarkoitus juosta 10km Oulun Ideaparkin juoksutapahtumassa.
Mies, joka meillä asuu, kysyi taannoin, kumpi lajeista on tällä hetkellä ykkösenä. En vastannut kumpaakaan, mutta kun ajatusta hiukan pyörittelin, totesin että pakko sen on olla juoksu, koska mulla on selkeä päämäärä.

Olen tässä juoksua internetistä tutkiessani törmännyt sellaiseenkin ilmiöön kuin ultrarunner. Se on ihminen joka juoksee sunnuntaipäivänä ihan huvikseen 40kilometriä. Sitä en tiedä, juoksevatko he samaa rinkiä vai juoksevatko he Naantalista Turkuun ja takaisin. :D
Tämäkin on ollut minulle uusi tuttavuus, koska mikään, mikä liittyy juoksuun, ei ole ollut tuttua.
En tule koskaan olemaan juoksuvalmentaja, mutta tulen olemaan valmentaja, joka voi lähteä juoksemaan asiakkaan kanssa, jos niikseen tulee. Vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan että se olisi edes vaihtoehto. Ikinä.

Minun mielipiteeni ovat muuttuneet paljonkin viimeisen vuoden aikana. Toki niihin vaikuttavat myös ulkoiset asiat, koska minulla on kolme lasta ja työ ja mies joka tekee iltapainotteista työtä. Se rajaa tosi paljon mahdollisuuksia harrastaa juuri siten kuin tahtoisin. Tahtoisin käydä treenaamassa salilla 4krt viikossa, vähintään. En kuitenkaan voi, ja koska en voi, ellen halua mennä näin myöhään illalla(en taho, kun herään aamulla töihin) , en halua saada kehooni stressiä siitä vaan etsin muita keinoja tyydyttää liikunnalliset tarpeeni. Näin ollen siis en voi haaveilla treenaavani itselleni isoja olkapäitä ja massiivista selkää, vaan mun pitää miettiä, miten saan niillä parilla treenikerralla itselleni hyvän fiiliksen.

Tällä hetkellä meen salilla vähän semmosia hmm-fiiliksillä, ja teen yleensä sitä, mikä tuntuu kivalta, muistaen kuitenkin että kaikkia lihasryhmiä pitää kuormittaa sopivin väliajoin eli en treenaa kahta kertaa viikossa olkapäitä vaikka mieli tekisi. :D

Pyrin juoksemaan 3 krt vkossa, tällä viikolla se sitten heti töksähti koska olen niin järkyttävässä räkätaudissa että hyvä kun töihin jaksan raahautua.

Tällä hetkellä reenaamisen tulee olla kivaa. Järjestän sille aikaa heräämällä aamulla klo viisi, jos se on ainoa vaihtoehto. Aina sekään ei onnistu. En kuitenkaan halua stressata siitä, koska se ei tee hyvää keholle eikä mielelle.
Olen myös treenaillut tossa pihalla (instasta löytyy kuvia, nyt en meinaan aio laittaa yhtään otosta tähän postauskseen joten kukaan ei varmaan lue tätä.)


Se, miksi kerron tämän, on toki se että tää on mun blogi, mutta myös se, että haluan kertoa että olem itsekin käännellyt kelkkaani. Tai, pikemminkin avannut silmiäni ja ottanut laput pois ja hyväksynyt että on monia tapoja tehdä, eikä mikään niistä ole väärä.
Välttämättä.

Minua on alkanut kiehtoa kokonaisvaltainen treeni, semmoinen crossfit-tyyppinen. on rampillekaan en voi ilmoittautua koska aikatauluongelmien vuoksi en sellaisellekaan pääse koskaan. mutta tarkoitus on viedä kuitenkin omaa treeniä siihen suuntaan. Ja juoksu, se nyt ehdottomasti on tässä rinnalla, koska ostin uuden sykemittarinkin ja kyttään sykkeitä ja matkoja ja aikoja siitä ihan innoissani. Ja koska huomasin jo viikossa kehittyneeni.


Palataan hyviin valmentajiin. Hyvä valmentaja ei lue vain yhtä kirjaa, hän lukee monta. Hän ei lue vain suomalaisten kirjoittamia, hän lukee muutakin. Hän ei usko sokeasti vain yhteen mielipiteeseen, vaan kuuntelee ja vastaanottaa muitakin. Hyvä valmentaja kokeilee itse, ja testaa sitten asiakkaalla. Hyvä valmentaja on uuntautumiskykyinen, enkä tarkoita tällä tukanvärin vaihtoa vaan sitä, että hän osaa hakea ammattilaisena oikeat ratkaisut eri asiakkaiden tarpeisiin. Ei tarjoa samaa lappua jokaiselle, eikä käske kaikkien lopettaa rahkaa tai syödä rahkaa.
Hyvä valmentaja tajuaa, ettei kaikki opi samalla kaavalla, ettei kaikilla ole samaa tietotaustaa kuin hänellä.

Juttelin erään personal trainerin kanssa, joka toimii myös kouluttajana. Hän on myös liikuntatieteiden maisteri, ja sanoi hänkin tuntevansa todella hyviä personal trainereita jotka kuitenkin ovat hiukan liian yksisilmäisiä oman valmennusfilosofiansa suhteen. Ja kyllä, ymmärrän että on nämä marginaaliryhmittymät joiden asiakaskuntakin koostuu vain siitä yhdestä treenaajatyypistä, mutta silti. "tavallinen" ihminen on se, joka sitä pt-palvelua kuitenkin ostaa ja tarvitsee kipeimmin. Heitä on myös eniten tässä maassa. Tavallisia. taviksia. Ja on hyvä olla "tavis." Tavallisuudessa ei ole mitään pahaa, jos treineri tajuaa sen, ettei jokainen tavis ole toisensa peilikuva. Ja ettei se tavis ole trainerin oma peilikuva. Tavallisella ihmisellä on lapsia, vuorotyö, kiire, masennus, kuukautiset, eturauhasvaivoja, polvikipuja, hartiasärkyä, yliliikkuvat nivelet, issias, laiha lompakko, rahkakammo, kasvisvalio, limsa-addiktio, sokerikoukku, salikammo ja mitä ikinä. HYvä valmentaja osaa käyttäytyä näissä tilanteissa, onhan hän _henkilökohtainen valmentaja_ eikä mikää massapeetee. Hyvä Valmentaja haastaa asiakkaan. Hyvä valmentaja uskaltaa haastaa asiakkaan silloinkin, kun asiakkaan oma usko ei riitä. Hyvä valmentaja myös sanoo, koska pidetään paussi, koska ei treenata. Hyvä valmentaja ymmärtää, että sillloin kun menossa on kipeä avioero ja ositus ja huoltajuuskiista, ei välttämättä kiinnosta punnita parsaa.
Hyvä valmentaja ei pistä kaikkia punnitsemaan parsaa. Hyvä valmentaja ei tarjoa kaikille samaa. Hyvä valmentaja ei dissaa kollegaa asiakkaalle. Hyvä valmentaja tsemppaa, hyvä valmentaja on läsnä.

Kuka vaan voi olla valmentaja.
Kuka vaan ei voi olla hyvä.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

juoksusta, sykemittarisuosituspyyntöjä ja pömppövatsaa

Pääsiäinen juhlittu, ja niin on myös SYÖTY. On se kummaa hommaa miten sitä sitte syö päin seiniä, vaikka tietää mitä se tuo tullessaan. Ei pelkkää henkistä morkkista vaan myös selkeää fyysistä tuskaa.
tässä siis ihan todistusaineistoa siitä, miltä vatsani näytti, kun olin pari päivää syönyt yhden lämpimän ruuan päivässä ja muut päivän "ateriat" olivat suklaamuna, suklaakeksi, näkkileipä-osastoa.

Ei sitä edes hoksaa, miten tavallaan hyvin sitä kuitenkin syö arjessa, vaikkei edes nipota niin hirviästi. Ainakin se, mikä selkeimmin kävi ilmi nyt pääsiäislomalla, oli se, että mä syön useita kertoja päivässä niin sanotun täysipainoisen aterian. aamiaisen, välipalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Ai että miten kroppa kiittää.


Olen nyt ollut juomatta sitä hiilihappoa varmaan pari kk, ja se on kans semmonen asia, minkä olemassa olon huomaan. Juon enemmän vettä (plussaa), vatsa ei turvota niin pahasti (plussaa) kun suolistoon ei kerry ilmaa (pieruja) ja fiilis on muutenkin jotenkin selittämättömällä tavalla "parempi." Välillä tulee tilanteita, joissa normaalisti on juonut sen zero kolan, niissä sitten häkeltyy vähän että niin joo.. Mutta kaikkeen tottuu ja tähän on jo tottunut. Hiilihappoa ei ees tee mieli enää, vaikka oon aatellu että se on semmoinen asia josta on vaikea luopua, ei vain kolasta vaan koko hiilihaposta. tarkoitus ei ollut olla ilman hiilihappoa, tarkotus oli olla ilman zeroa. Se tuli kuitenkin vähän niinkuin itsestään, kun en juo muita limsoja ja vissyäkin tosi harvoin.
Nyt lomalla maistoin alkoholitonta olutta yhden kulauksen, ja se tuntui NIIIIN hapokkaalta että melkein sattui suussa.

Outoa.

Normisti mun arki näyttää vähän tältä:

Jos ei syömisiä oteta lukuun, niin lomailut meni ihan nappiin. Kävin lasten ja siskon kans lastenteatterissa, shoppailtiin ja saunottiin, oltiin. Kahvakuulat unohtu kotiin mutta ei me niillä varmaan mitään olis tehtykään.



Kävin eilen reenaamassa. Oli tässä pari vkoa taukoa, Siis OIKEESTI, kun on tää aikataulutus vähän kaaoottista välillä. Olen sitäkin miettinyt, että pitää lopettaa ajattelutapa, jossa mietin olevani kiireinen kokoajan. En ole. Elän ihan tavallista arkea, jossa nyt sattuu olemaan iltapäivisin ja iltaisin vain yksi ihminen kolmen lapsen kanssa. Toki se asettaa omat haasteensa moniin asioihin, mutta ei se ole mahdotonta, eikä vaikeaa. Ei edes ankeaa. Aloitin työt lokakuussa, nyt on mennyt puoli vuotta, ja homma alkaa löytää uomaansa. On se toki oma hommansa keksiä sinne väliin niitä omia treeniaikoja, mutta ei se mahdotonta ole.
Aikataulutuksenkin vuoksi, mutta myös oman kiinnostuksen noustettua päätään, olen myös vakavissani harkinnut juoksun aloittamista. Viimeksi kun sitä taas vähän yritin, homma kaatui siihen, että treenasin 4krt/vkossa salilla säännöllisesti ja kurinalaisesti. Ja koska salitreeni oli kaiken edellä, Juoksun, joka kipeytti jalat päiviksi, oli vaikea löytää paikkaansa.
Salitreeni on edelleenkin mulle ykkönen, aina. Mutta koska elämä on mitä on, on pakko priorisoida. Kun mulla ei ole lastenhoitajaa, en pääse töiden jälkeen. Plus, en myöskään kauheen innokkaasti olisi ensin 8h töissä ja sen jälkeen pari h salihommissa.
Munsta on ihan kiva nähdä mun lapsia muulloinkin kuin nukkumassa.

Tää on vaivannut mua aika paljon, koska tietysti tunnen stressiä siitä, etten pääse reenaamaan niin paljon kuin haluaisin.
Juoksuhommia voisin harjoittaa silloin, kun salille pääsy tarkoittaisi aamu viittä tai ilta ysiä (ja aamulla aikasin töihin..) . Juoksemaan voisin pyrähtää kun mies joka meillä asuu, pyyhältää kotia töistä.

Niin, olen siis pohtinut ja pähkäillyt, mitä asian kanssa voisin tehdä. Meillä on kotona pumppitankoa, kahvakuulaa ja käsipainoa. Muutama juttu vielä, ja mä saan niillä tehtyä ihan hyvän treeniin tosa pihalla. En niin hyvää kuin saliolosuhteissa, mutta reenin kumminkin. Ja näissä "elämän ruuhkavuosissa" sekin on jo paljon. Meidän piha on mäessä, joten askelkyykkäystä tangon kanssa on ihan hyväkin tehdä.

Oon aina vaahdonnut että aina on aikaa ja mahdollisuuksia treenille, kun vain etsii. Nyt mun on aika osoittaa että se todella pitää paikkaansa, silloinkin, kun on yksin lasten kanssa ja ei pääse salille.

Lyhykäisyydessään ajatuksissa olisi siis PHA-tyyppinen treeni (ei ole mikään uusi juttu, kehitetty joskus kuuskytäluvulla). Tai no, korttelin ympäri juoksu (tässä ajattelin ottaa nuorimman vaunuun ja kipittää vaikka hänen kanssaan tuon pienen pyrähdyksen jos isommat eivät ole kotona pihalla hänen kanssaan sitä aikaa), kahvakuulaheilautuksia tms ja askelkyykkyä, vois ottaa mukaan myös kulmasoutua tangolla ym ym ym. Punnertaa, tehdä istumaannousuja etc.

Vain taivas on rajana. Ilmoitan, milloin tätä eka kertaa testaan ja katotaan miten meni. Oon aina ollu vähän huono jumppaamaan olkkarissa, mutta tää ei oo ihan sama juttu kuitenkaan.


Niin, olin eilen siis salilla. Juoksu, tuo mörkö, on kummitellut päässäni nyt jo tosi kauan taas. Sykemittarini on siis rikki, ja uutta ei ole tullu vielä hommattua. haluaisin simppelin (nätin) ja kohtuuhintaisen Polarin. Vinkatkaa mitä käytätte ja miksi ja hinta, koska tää on mulle viidakko josta en ymmärrä mitään. En haluu maksaa sykemittarista, jossa on jääkaappi ja jolla voi lentää ja joka pesee pyykit, koska en tartte sellasta. Tarviin peruskivan, joka näyttää sykkeet, ajan, matkan(?), ja kalorit ja niiden jaon. Saa se näyttää muutakin, mutta oon tosi huono vertailemaan ja ettimään ja tutkimaan kun en ees tiiä mitä tarttisin. :D
Eli kehukaa omianne. Suunnon mittaarit mä nyt kuitenkin poistin päältä, koska oon tosi huono teknisten vehkeitten kanssa ja polar on tuttu kuitenkin käytännössä.

Takaisin treeniin.

Hyppäsin matolle ja jolokottelin kymmenen minuuttia siinä ja sitte lähti!

Ensimmäiset juoksuminuutit olivat ihan hirveitä. Siis oikeesti ihan hemmetin kaameita. Se on niin tahmeeta että pittää tosissaan purra hammasta että et perkele nyt luovuta!
No en luovuttanu, vaikka tahkoomista se oli. Hiki virtasi ja sykkeistä ollu mitään hajua tietenkään. Ja kun olis nii niin tärkiää veivaa sillä PeeKoo-alueella.

Jossain vaiheessa se helppas, ja vaikka se tottakai on raskasta näin vihreälle, niin kyllä se ihan ok meni. 20 min juoksin, ja olis voinu enemmänkin, jos olis vaan tullu salille juokseen.

Treenissä itsessään päätin tehdä vaan kivoja juttuja. No, salitreeni on kaiken kaikkiaan kivaa aina, mutta kumminkin.
Olkapäille pikkupainoilla monta liikettä pitkiä sarjoja ja hitailla toistoilla lyhyillä palautuksilla, rinnalle ristikkäistaljaa samalla idealla ja ojentajille kans kaikkee kivaa ja haukkariaki vähä niin ja kulmasoutua. Siis pitkää sarjaa lyhyillä palautuksilla. Olipas ihan huippukivaa.
Loppuun vielä rainbow'ta ja kahvakuulaa, hitsi vieköön että mä olin ihan endorfiinitaivaassa kun lähin!!!
En muista koska mulla olis ollu samanlainen fiilis.
Onnistuneen treenin jälkeen on tottakai aina hyvä mieli ja fiilis katossa, mutta nyt se oli jotenkin erilainen. Teki mieli melkee hypellä (jos olis ollu voimaa enää hyppiä) ilosta.

En tiijä, liittykö se siihen juoksemiseen vai mihin, mutta ah mikä OLO!!!

Juoksua tulee kyllä jatkossakin kokeiltua, ehkä mä saan vielä sen mun juoksuhomman kulkemaan. :D

Oon myös lukenut kirjallisuutta.
Tässä pari hyvää lainia.

Rasva palaa aina.

Mitäpä siihen lisäämään.





P.S: kiitos kaikille kommenteille, on kiva että suurinosa ihmisistä on sitä mieltä että äidin treenaaminen on ihan ok.