ensitavoite

ensitavoite

torstai 13. maaliskuuta 2014

Onnistunutta selkätreeniä ja iloista mieltä

Maailman paras treeni varmaan ikinä! Siis fiilis oli tänään niin sairaan hyvä, tuntumakin, mutta se FIILIS mikä mulla oli! Aivan mieletöntä, leijuin kolme metriä irti maasta monta tuntia ihan vaan siksi että oli niin siistiä.
Oli siis selkätreeni puolivalkun kanssa. Aloitimma mavella, joka oli mulle siis eka kerta ikinä. Mave-neitsyys siis meni. Se on liike, jota en ole edes haaveillut tekeväni yksin, koska oon tämmönen tekniikka-fanaatikko. Nyt kokkeiltiin sitte puolivalkun kanssa, ensin ihan vaan tangolla että miten mää sitä tekisin. Oikein vissiin, koska lyötiin kiekkoa kiekon perään ja hienosti jaksoin, hyvä tyttö olin taas. 80kg meni lopussa, sillä kolmonen. Olen kyllä ylpeä ja yllättynytkin koska en ole siis _IKINÄ_ tätä tehnyt. Juteltiin puolivalkun kanssa ja tais seki olla ihan tyytyväinen mun taidonnäytteisiin. Kyllä sieltä alkaa nopsaa nousta enemmänkin.
Ylätaljaa, tekniikkaani kehuttiin jälleen. Tässä kuva minusta tekemässä sitä.
Sitte tehtii ylätaljaa toisinpäin pienillä painoilla ja aivan MAHTAVA tuntuma!
Siitäkin on kuvaa. XD
saanen pyytää kiinnittämään huomionne tuohon vyöhön. :)
Tasasoutuakin tehtiin ja pulloveria. Loppuun sain bonustehtävän. Mua opetettiin pullistelemaan! :) On siellä joku lihas jossain fläsän alla.
Hauskaa sinällään että sekin on niin taitolaji. Että sitäki pitää tosissaa harjotella. Mutta, opinpahan joka päivä jotain uutta. No en joka päivä, mut kuitenki.
Se mun puolivalkku on ihan sikahyvä tyyppi. Oli myös ihan sairaan siistiä kahtua kun se näytti mulle jotain liikettä että näin. kun siitä olis voinu ottaa kuvaa, niin oppikirjamaista menua oli.
Se on siis tosi hyvä tyyppi. Mä oon tutustunu siihen ihan puolivahingossa joskus. On tosi kiva, kun tuttavapiirissä on myös ihmisiä, joiden kanssa voi OIKEESTI jutella vaikka siitä, onko latureista oikeesti mitään hyötyä. Mä diggaan urheilun lisäksi myös esimerkiksi kestovaipoista mutta niistä puhun sitte niiden ihmisten kanssa joiden kanssa niistä voi puhua.
Salitreeniä kun on harrastanut vasta kuusi vuotta, on aika noviisi kaikessa. Varsinkin, kun en oikeasti ole ennen viime marraskuuta esimerkiksi koskaa IKINÄ koskenut palkkareihin. Ennoo laskenu mikroi ja makroi(ja se näky kyllä mun "treenatussa" kropassakin ennen muinoin) enkä muutenkaan pohtinut tosissani, mikä olisi parasta treenin kannalta.
On myös kivaa, että pystyin puolivalkulle nauraen myöntämään että niin, mä ainakin MYÖNNÄN että haluan kuvia itsestäni. Ja vaikka se nauroi mun pöljäilylle niin oon iiiiiihan varma, että kyllä hän tajuaa mistä on kyse. Joku ompelua harrastava ei välttämättä älyä, ettei kyse ole mistään "oon niin mahtavannäkönen jee"-jutusta, vaan oman kehityksen seuraamisesta. Ihan sama, kun vaikka onnistuu kutomaan villapaidan. Sitä ihailee ja näyttää muilleki että eik oo hiano. Ihan samalla lailla, jos mä näen itse jonkun lihaksen itsessäni, haluan lapsenomaisella innolla sitä esitellä.
Eiliseen postaukseen muuten, just tänään taas pähkin tätä ruoka-asiaa. Kun tuntuu että mun salitreeni valuu hukkaan, kun syön huonosti. Tai faktaahan se on ettei mun lihaksella oo optimaalisesti nyt kasvuainesta kun tää on tämmöstä. Mutta hermostuttaa, kun ei se niin sais olla.

Tänään olen kuitenkin syönyt:

Tälle syömisasialle pitäisi saada joku selko.

Tänään on ollu lämmintä ja keväistä. Kuvsin auringon puiden takaa kotipihalla:

Mutta olen tosi onnellinen että mulla on tää salihommailu. Mä oon tykänny tästä kyllä aina, mutta en ollenkaan niin paljon, kuin nykyään. Tää vaan on mun juttu.

2 kommenttia:

  1. Sulla on komeasti muhkua, töitä saa tehdä, että pääsen samaan :) Go girl!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) voi kiitos kaunis kommentistasi! Itselle silmään sitä on niin hirmu vähän vielä, paljon olisi töitä edessä että näyttäs just siltä miltä haluaa näyttääkin. Liekkö koskaan pääsen mihinkään lopputavoitteeseeni mutta matkalla johonkin kovasti ollaan! Sieltä ne sunkin muhkut löytyy vielä, tehdään yhdessä muhkumetsästysmatkaa! :)

      Poista

heräsikö ajatus? jaa se kanssani!