Ookkonää valamis maksaan hinnan siittä mitä teet? Ookkonää varma että se on sitä mitä haluat tehä?

Tööt tööt!
Tänään on lauantai, ja tyärellä alkaa tanssi. Sinne mennään tossa aamupäivällä. Mulla on nälkä, mutta en jaksa vielä alkaa väsäämään puuroa, kun ei ole salille menoa edessä.
Oon tässä tutkaillut mun uuden tukan malleja ja värejä. Värihän me sovittiin kampaajan kanssa viimeksi, kun kävin esikoisen tukkaa huollattamassa. Semmonen harmaa. <3 muutamia tyylejä löysin:

(kuvat netistä hakusanalla short grey hair)
Mulla on ollut nyt jo varmaan vuosia tämmönen perustukka, eli

se on toiselta puolelta pidempi ja toiselta lyhempi ja väri on vaan vaihellu, välillä on edestä ollu väriä ja muuten ei, välillä, luumu, välillä oranssi, välillä vaalea, välillä raitoja.. Mutta toi on hyvin hyvin perusmalli joka mulla on ollu jo vaikka kuuuuuinka kauan. Nyt pitkästä aikaa ajattelin josko rikkois kaavaa ja haluaisin ton otsalortin poissa.
Ja syy, miksi tätä katselen, on seuraava:

Tämän aamun lukema. Pilkahti se hetken kuusysipilkkuysissäkin mutta tuohon se jäi. SEMMONEN LUKEMA.
No, ihan oikeasti tiedän mistä se johtuu, maanantainahan mulla oli 71,2kg. Mulla on alkanu tökkii jotenkin kaikki. Ruoka siis. Ja mulla varmasti jää syömiset alle kaloreiden, kun jätän syömättä monia asioita. No monia ja monia, mutta joitakin. Siis Mä rrrrrrrakastan käydä salilla, se ei muutu varmaan ikinä enää tässä elämässä. Mutta munssa on semmosta vikkaa, kuten olen sanonut aiemminkin, että painon ja ulkonäön kanssa on vähän ongelmaa. Siis oonhan mää kertonut aiemminkin, mm. täällä, miten mun on tosi helppo lähtä siihen painonhallintaan pakonomaisesti ja sairaasti. Oon huomannut, että muhun on alkanut kasautua pieniä fitnesskissan oireita, ja niistä on päästävä mitä pikimmin eroon. Siis fintesskissailussa ei ole mitään vikaa, kaikki rispekti vaan heille, mutta mun on tosi vaikea ajatella elämääni sen kautta, että tähtäisin johonkin yhteen päivään, yhteen hetkeen. Tämä on ollut mun juttu tässä kaiken kaaokseni ja kotielämän keskellä, ja se on ollut hieno juttu. Mutta nyt munsta alkaa tuntua, että se ei sais vallata mun ajatuksia näin täysin. Siis miten sen nyt sanois.. se ei tunnu niin hyvältä, kuin sen pitäisi tuntua. Minä en ole koskaan, oikeasti, halunnut lavalle. en nyt enkä ennenkään. Olen halunnut olla hyvässä kunnossa, halunnut että mun treenaaminen ja syöminen on balanssissa, mutta tässä mun tavallisen elämän rinnalla, yksi sen osa. Ei se pääosa ja muu tulee mukana.
Olen miettinyt, miksi olen niin helvetin kireä kokoajan. Tottakai elämässä on muitakin osa-alueita, joita tarvitsee kehittää ja joissa mättää välillä, mutta olen huomannut että tämä on yksi stressin aiheuttaja. Ei kai se saisi olla? En kai mä saisi saada sydäriä, jos maistan muulle perheelle tekemääni kermaisaa lihakastiketta teelusikalla notta onko se hyvin maustettu?
Esimerkki:
Leivoin eilen. Tykkään siis leipoa, oon aina tykänny. No, tekasin perheelle suklaakeksejä, Ne on aivan MIÄLETTÖMÄN hyviä.

Leivoin, ja maistoin taikinaa. Sitten maistoin yhden valmiin. Ja kun olin tämän tehnyt, olin aivan hellllvetin ahdistunut siitä, että söin ohi ruokavalion ja odotin stressipeikko tukassa miestä, joka meillä asuu, kotiin palaavaksi töistä, jotta voin lähteä lenkille. Siis OIKEESTI?! Enkä edes tajunnut ajatuksen sekapäisyyttä kuin vasta sitten, kun miehen, joka meillä asuu, kanssa, juttelin asiasta.
Siitä se sitten lähti. Satuin avaamaan suuni hänelle, juotiin tässä kahvia iltamyöhällä ja pienin nukkui ja isot vielä luki sängyissään. Hän nojasi tiskipöytään ja minä istuin tässä keittiön pöydän ääressä mun kolkytvuotislahjan päällä ja sanoin ett mua tiäkkö vähä väsyttää.
Sitten, kun aloin puhua, tajusin, kuinka paljon mua onkaan ahdistanut tämä. Siinä puheen jatkuessa ymmärsin itseäni yhä paremmin, ja jotenkin mulla sisälläkin alkoi solmut aueta. Tajusin, että monet asiat, jotka mua on ottaneet päähän viime aikoina, eivät olekaan ehkä olleet niitä juttuja, vaan jotenkin kaikki palaa tähän aiheeseen, uudelleen ja uudelleen. tajusin että tämä on ollut nyt aika tapetilla aika kauan.
Paino siis.
Mä olen ennen tätä viimeisintä raskautta päässyt tosi hyvään balanssiin itseni kanssa, mua ei oo ihan niin helvetisti ahdistanut oma peilikuva joka kerta ja tykkäsin ihan itsestäni. Sitte tein raskaustestin ja siitähän se riemu repesi, kun sitä painoa piti taas kytätä. Mä oon nyt VUODEN kytänny mun painoa. Mä siis tajuaisin, jos siihen olisi oikeasti joku järjellinen syy, olisin vaikka sairaan ylipainoinen tms. Mutta kuitenkin. Enkä tarkoita että olisin kokoenut nyt jonkun valaistumisen tai mitään, en, mutta kun tarkastelen viimeistä vuotta, ymmärrän, miksi olen aiheeseen niin väsynyt.
joillekin punnitseminen ja mittaaminen on elämäntapa. Se on hienoa, mutta mulle ei. Tämä on ollut minulle kokoajan projekti, joka päättyy kun pääsen painotavoitteeseen. Sen jälkeen on tarkoitus palata takaisin tavalliseen elämään. Siihen, että on karkkipäivä, ei siihen, että on joka päivä herkkupäivä. Siihen että syö järkevästi, mutta ei tuijota kelloa eikä myöskään pissaa housuun ahdistuksesta, jos syö arnoldsin donitsin.(kyllä, vaikka mun hampaat vihloo eka puraisusta, niin silti, himoitsen..)
Ja mä puhun nyt safkasta. Salillahan mä rakastan käydä, ja pääsääntöisesti mun syömisetkin on järkeviä normaalistikin. Mutta mä syön esim. hevosmysliä ja maustamatonta jugua, jotka on ihan no no tällä hetkellä. Mä syön myös hedelmiä, joihin en ole koskenut siis kahteen kuukauteen.
En halua kuullostaa siltä, että hakisin oikeutusta karkkipussille tai pitsalle. En hae, yritän selvittää päätäni.
Mies, joka meillä asuu, sanoi hyvin: "Sä pystyisit siihen, muttet ole valmis maksamaan sitä hintaa siitä, minkä se vaatii." Juuri näin. Mä pysyisin _ihan hyvin_ syömään parsaa ja pinaattia, ajattelemaan sen ravintotahnana. Ajattelemaan mun ylikasvaneesta tukasta että se on tukka vaan, ei sen tartte olla niin justiisa. Mut miksi? Miksi mä en voi mennä kampaajalle ja laittaa tukkaa? hoitaa kynsiä? Syödä joskus suklaata, jos siitä tulee hyvä mieli? Miksi RUUAN pitää olla VAIN ruokaa? Miksi monet muut asiat elämässä ovat merkityksellisiä, muttei se, mitä laitetaan suuhun? Mä oon syönyt nyt pari kk pakastepinaattia, pakasteparsaa, pakastekasviksia, vakuumikanaa, plaaplaaplaa.
Oisko tosi kiva syyä tuoreita vihanneksia kunnolla? Laadukasta lihatiskikamaa? lohta, kalaa ylipäänsä? uuh, uskaltaisko perunanki joskus syödä?
Niin. Se, että ruoka ei ole VAIN ruokaa, ei tarkoita, että ruoka olisi paskaa. Se voi olla tervettä ja laadukasta. Se voi olla myös joskus suklaata.
Painotan, etten oikeasti ole edes missään hulluissa syömishimoissani, vaan tämä kaikki pohdinta tulee siitä, millaiseksi tämä minut tekee ihmisenä.
Jos olisin pelkästään fitnessbeibsien ympäröimä, saattaisi tämä olla ihan fine. Sitähän muuttuu seuransa kaltaiseksi, ainakin osittain.
Mutta mä en oikein pysty keskittymään mihinkään muuhun, kuin tähän. Ja se ei ole kivaa. Mä haluan voida mennä kodin ulkopuolelle ilman, että mun täytyy miettiä eväitä tai aikataulua. Mun täytyy tehdä päivässä jo vauvan ja isojen ruuat, eilen tein vielä sille miehellekin, joka meillä asuu, safkat illalla kun se tuli töistä. En mä halua että ruoka täyttää mun elämän näinkään.

Mä sain eilen aamulla tekstiviestin vanhalta hyvältä ystävältä, jonka kanssa meidät tiet eros vuosia sitten. Eilen mietin paljon itseäni ja sitä, millainen ihminen olen ollut. Muistelin sitä, miten olen istunut iltaa, käynyt elokuvissa, tanssinut ja laulanut. (no en laula.) Nykyään mä mietin vaan sitä, mitä kello on ja koska söin. Ohi listan ei voi syödä ilman hirviää morkkista, tuskaa ja syyllisyyttä. Ja en oo kyllä syönykää, ettei sillä.
POhdin, miksi elän kuin fitnessbabe kun en sellainen ole? Enkä edelleenkään tarkoita että haluan ryyppäämään ja tanssimaan pöydillä tissit hytkyen. XD
Mä haluan vaan mennä elokuviin ilman kanaa ja pastaa muovirasiassa.
Äh, saako tästä mitään selvää?
Mulle siis on tärkeää voida hyvin, myös päässä. Mä haluan voida maistaa, kun lapseni tulee omatekemänsä piparkakku-ukko kädessä että äiti maista tätä eikö oo hyvvää.
Mä haluan olla tavallinen. Mä myös haluan näyttää hyvältä, mutta en niin hyvältä, kuin miten mun tämän hetkinen elämäntyylini "velvoittaa."

Eikä mun pää hajoa tähän diettiin. Ei mun pää hajoa siihen että en voi syyä karjalanpiirakkaa. Mä voin ihan olla syömättä. Mutta mä en halua olla syömättä.
Ja mikä siis oikeesti ihan parasta, mun ei tartte olla syömättä niitä. Mulla ei ole ylipainoa juurikaan enää. Mun päivärytmi ei koostu normaalistikaan pelkästä paskasta. Mä treenaan normaalistikin. Mä en ole koskaan halunnu vatsapalikoitani näkyviin, mutta kuolaan naisia, joilla ne näkyy.
Yritän hakea tässä siis jotain balanssia elämälleni. Mä haluan voida harrastaa joitan IHAN MUUTA, kuin ruokaa.
Mä haluun treenaa kovaa ja haluun näyttää hyvältä. Mut mä haluan myös syödä poppareita illalla lasten kanssa, ja mä haluan keskittyä myös mun rakkaaseen harrastukseen sisustamiseenkin. Mä haluun puhua jostain muusta, mä haluan lukea ihan muita kirjoja kuin treenijuttuja. Mä haluun ottaa kuvvaa voimanpatista, mä haluun saada olkapäät näkyviin. Mä haluun syyä kannaa, mä haluun syyä hopeatoffeeta ja lohta. (en yhtäaikaa, välttämättä.) mä haluan käydä ulkona ilman että mietin paljon se kuluttaa. Mä haluu syyä palan leipää jos munsta tuntuu siltä, ja mä haluan maistaa proteiinilättyä ja Jeritan vinkkaamia sämpylöitä ja mustikkapiirakoita ja ties mitä. Nekin siis kuntoilijalle sopivia sisällöltään.
Äh, kauhean pitkä postaus eikä kukaan varmaan nää muuta kun sen että "toi luuseri ei vaan viitti pullero haluaa suklaata." no se on toisaalta se ja sama. Mä vedän tätä kuuriani vielä kuukauden ja viikon, sitte oikeasti mietitään elämää.
Sitä, että mihin suuntaan minä haluan sen menevän.
Mä haluan olkapäät. Mutta niiden ei tartte olla kylän parhaan olkapäät, vaan mulle hyvät olkapäät. Ja sit mä haluun.. en mä edes tiedä, mitä mä haluun.
mut sen mä tiijän, että mun lasten on pakko saada mun ajasta enemmän kuin tämän mitä ne nyt saa.
ja kyllä, mä oon FYYSISESTI läsnä lähes 24/7 mutta henkisestä en sitte ookaa nii varma.

Semmosia juttuja tähän aamuun.


PS: kävin eilen salilla. Selkä, pohkeet, vatsa. Sairaan hyvä treeni.Olin tosi hyvä, ja nyt sain vihdoin selkäänkin vähän kipua treenistä johtuen. JEIJ!