Ostoskeskuksessa olimme kahden ja viiden välillä, ja tähän mennessä olin syönyt aamiaisen sekä välipalan. En siis edes LOUNASTA. Nälkä oli, ja jäin miettimään, onko parempi olla nälässä, vai syödä vääriä asioita? Lapsille ostin Arnoldsin donitsit, itse tyydyin haistelemaan niitä.
Kotona tein lounaani puoli kuusi, välipalankin söin, mutta päivällisen jätin väliin ja hyppäsin sitten suoraan iltapalarahkaani, senkin juuri ja juuri ennen kahtatoista illalla. Yöllä.
Pitää kysyä ruokapoliisilta, kumpi on parempi, nälkä vai saatavilla oleva ruoka. En tarkoita että vetelisin jotaki mäkkipaskaa hätätilassa, mutta mahdollisimman järkevän vaihtoehdon saatavilla olevista tarjottavista.
Tänään oli selkäpäivä. Yllätyksekseni kärkiliikkeenä tapahtuva avustettu leuanveto toimi taas kerran paremmin kuin viikko sitten! sain vastapainoja taas pienennettyä. :D jee jee! jaksaa jaksaa arnold!
Muutenkin päivä toimi.
Ostin myös eilen itselleni uuden Niken paidan. IHANA!
RRAKASTAN.
Syömiset on tänään olleet ihan ok. Paino junnaa. Se oli aamulla 74,5 eli saman ku tiistaina. Maanantainahan oli 74,9 mutta kun heti tiistaina oli 400g poissa ni se tarkoittaa sitä että painoa ei juuri oo tippumassa tällä viikolla.
missä vika?
Mies, joka meillä asuu, leipoo tuolla kakkua esikon synttäreille. HUUMAAVA suklaakakku, en kestä! Mutta kestän silti. Olin tänään naapurissa kahvilla, en syöny torttua en piparii, eikä kummitytön synttäreilläkään tänään tarttenu ottaa kakkua eikä muuta tarjottavaa. Ystävä tietää ruokavaliosta, niin ei tarjoa eikä kysy, naapurissa taas oli niin huisketta ettei kukaan varmaan tajunnukaan.
En jaksa selitellä sitä kellekään kun jotenki ruokavalio/diettaus saa jengin ihan takajaloilleen. "eihän sun tartte!" no joo, MÄÄ HALUAN ja se riittää syyksi eikö vaan.
Painosta. Outoa, että mä olen kokoajan tyytyväisempi itseeni. Kun katson peiliin, en kokoajan näe ylipainoa. Se liittyy paljolti hyvään oloon minkä ruoka tuo (vaikka nykyään mulla on nälkä useammin) ja siihen että treenaan taas säännöllisesti. Mutta kun Vaaka näyttää reilu seitkylneljä, ja tiedän painaneeni kymmenen kiloa vähemmän, niin ONHAN MUN OLTAVA LIHAVA. Kyllä ihmismieli on kummallinen.
Mä en paljon puhu tosta miehestä, joka meillä asuu. En muutenkaan puhu muusta perheestä paljon, koska tää on mun treeniblogi. MUN juttu joka kertoo minusta, enkä halua jakaa esim. lapsista kauheasti mitään täällä. Tai siitä, että meidän vessan hanan viemäri tms vuotaa ja huomenna tulee putkari.
Mutta kuitenkin. Kun tehdään elämäntapamuutoksia, on perheen tuki tosi tärkeä, koska siinä muuttuu moni asia. Puhuin tästä myös mun ruokapoliisille joka sanoi olevansa vähä niinku mentaalipuolen valkku kans.
Välillä mä kelaan että toi mies on ihan paska. Että se ei tajua kuinka paljon tää vaatii tai mitään. Se tekee mun ruokia mulle ja ostaa safkaa kaappiin ym, mutta välillä tuntuu että sitä rassaa koko homma jotenki ja että tää on liian monimutkasta meillä kotona. Meidän perheelle. Onhan tämä tämmöistä. Pittää tehä safkaa itelle erikseen ja monesti eri aikoihin ku muille, pitää sanoa että kalkkunat on mun ja kinkut teidän, en maista sun omenaa tai en ota jäätelöä. Pitää ostaa tavallaan kahdet safkat joka päivälle. Ei voida käydä ravintolassa, mitä ennen niin rakastettiin. Miehen on vaikea ostella pihvejä tai mitään, joten seki syö vähän mitä sattuu ku ei kai oikein tiedä, miten olla. Tai se, että ollaan ostoskeskuksessa. Toki voisin kantaa ruokaa mukana, tottakai. Mutta niin kauan kun en oo mikään kisalava-babe, en ala siihen. kolme lasta ja kaksi kättä, mun ykkösasia on lasten safkat ja vaipat ja ties mitkä, ja sitten vasta mun omat anaboliset ikkunat. Ensin lasten anabolia ja sitten mun.
Niin että SE SIITÄ.
No kuitenkin. Välillä mies on ihan messissä, ja välillä taas ei. Sillon mua harmittaa kun tarttisin tosi paljon tähän jotai tsemppiä.
Kyllä mä tajuan että se tsemppaa työkseen ihmisiä kahdeksan tuntia päivässä. Tajuan että se kuvaa ja mittoo ja tsemppaa ja kannustaa ja mentaloi ja kaikkea. Tajuan ettei sitä välttämättä kotona enää jaksa. Että se haluis rojahtaa iltasin sohvalle murjottaan ja syömään pitsaa. ja sit täällon vastassa joku jonku rahkapurkin kanssa että kato kato HAUSI enkö ooki pienentyny oonko enkö oo miksi mitä oot mieltä pitäskö mun näin vai noin ja arvaa mitä muuta...!
Tajuunhan mä. Mutta kun silti. Vittu. MÄÄKI TAHON vähä tsemppii. Kun oon tapellu sen kanssa, oonki kirvannu että "määpä alan maksaa sulle kanssa ni jaksat tsemppaa." reilua eikö? no ei oo. Mutta välillä tuntuu ettei se himassa jaksa enää ollenkaan. Eikä tarttekaa, normaalisti. Mutta nyt kun mullon tää laihutusbroggis VÄHÄ NIINKU SEN VIKANAKIN, niin toivoisin siltä kyllä sitä ooh aah-fiilistä. Sit ku mulla on asiat ok, en tartte sitä enää koska.. no, koska en tartte. sitte mulle riittää ne sen perus "ootpa kuuma"-läpät.
Tänään kun ruikutin kurjuutta ja manasin että karkkii suklaata pitsaa kaikkee tähän heti niin se sano vaan "no onneks ei oo." ja se oli jotenki niin kivaa. Jotenkin siihen pieneen lauseeseen sisältyi just se. ettei se antas mun syyä. Että se kannustaa mua kaiken tän kiireen ja sekasorron keskellä. Kun se tietää että mää haluan. että mää yritän ihan tosissani.
(toki mä sanoin sille että sen pitääkin koska oikeastaan nää kilot on sen vika, koska se halus vauvan.. XD )
Tuli myös tosi hyvä fiilis, kun se oli jotenki nii tohkeissaan siitä että mä oon muuttunu. (miksi muuten kukaan ei sanonu tosta kuvasta mitääään?! ootteko niin järkyttyneitä mun laardiselkäperseestä ettette kehtaa sanoa mitään edes kohteliaisuussyistä? sanoa saa ja pitääkin. siis millon ikinä tulee mieleen mitään. koska hei, mä nään tilastoista että kyllä täällä joku käy. saa sanoa ja olisi toivottavaakin. )
Niin. että kyllä se on messissä. Ja se on tosi tärkeää. Olis hirveetä tehä näinkin isoa juttua jos toinen olis sillee että hoovee. Kun tää ON kuitenkin iso juttu. Ei välttämättä henkisellä tasolla edes niin iso, kuin ihan käytännön tasolla kotiäitinä.
Eli muistakaa kaikki, kehukaa toisianne, onnitelkaa saavutuksista, tsempatkaa kun on sen aika ja psyykatkaa. OIkeesti.
Nyt mä lähen nukkumaan, pusi pusi ja nähdään varmaan maanantaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
heräsikö ajatus? jaa se kanssani!